Juokseminen ja psyykkinen hyvinvointi
Juokseminen on erinomainen liikuntamuoto keholle, mutta se on vähintään yhtä hyödyllistä myös mielelle. Terveysinspiraattorimme Josefine Johnsson rakastaa juoksemista juuri siksi, että se saa hänet voimaan niin hyvin. Sen vuoksi hän haluaakin, että yhä useammat löytäisivät juoksemisen ilon ja sen tuomat terveyshyödyt.
Kuinka juokseminen vaikuttaa mielen hyvinvointiin?
Pelkän lenkille lähtemisen, oli se sitten lyhyt tai pitkä, voi tehdä ihmeitä mielenterveydelle, sanoo Josefine. Jos on huono päivä, tuntee olonsa stressaantuneeksi tai apeaksi, Josefine suosittelee aina juoksemaan lähtemistä.
- Mielestäni juokseminen on parasta lääkettä! Jos olen esimerkiksi viettänyt koko päivän sisällä tietokoneen ääressä, koko olemukseni muuttuu täysin, kun pääsen ulos juoksemaan. Tunnen oloni heti onnellisemmaksi ja mieleni kirkkaammaksi.
Josefinen mukaan päivän fiiliksestä riippuen juoksemisesta voi saada inspiraatiota, se voi auttaa selvittämään negatiivisia tunteita ja tuoda iloa ja energiaa. On kuitenkin tärkeää löytää tasapaino; jos tuntee olonsa erittäin huonoksi ja mieltä painavat asiat ovat todella raskaita, on tärkeää kuunnella kehoaan. Silloin juokseminen ei välttämättä ole se, mitä tarvitaan.
- Olen huomannut, että jos jokin asia painaa mieltäni todella paljon, se voi vaikuttaa negatiivisesti suoritukseeni. Silloin kehoa ei kannata rasittaa enempää; tasapaino on tärkeää. Sen sijaan jos kyseessä on jokin pienempi asia, kuten lievä ärtymys, se menee helpommin ohi juoksemisen avulla.
Kuinka juokseminen auttaa hallitsemaan stressiä?
Juokseminen on hyvä keino stressinhallintaan ja erinomainen tapa irrottautua ja saada perspektiiviä stressaaviin asioihin. Kun lähtee ulos juoksemaan, huomaa usein, ettei se ollutkaan niin niin vakava juttu, Josefine sanoo.
- Joskus voi käydä niin, että kun on paljon asioita tehtävänä, tuntee olonsa stressaantuneeksi ajatellen, että asiat täytyy hoitaa heti. Silloin kannattaa muistaa, että sen voi tehdä myöhemminkin.
Kuinka usein ja kuinka pitkään pitäisi juosta, jotta huomaisi vaikutuksen mieleen?
Vaikka Josefine on juossut koko elämänsä, hän silti kokee joskus, että ensimmäinen kilometri tuntuu hieman raskaalta ja hankalalta. Lenkin vauhtiin pääseminen voi viedä hetken, sillä aivot voivat vielä olla kotiasioissa ensimmäisten kilometrien ajan. Kun olo tuntuu fyysisesti paremmalta, se tuntuu myös henkisesti paremmalta, Josefine sanoo.
- Suosittelen kahta harjoitusta viikossa, jos ei ole koskaan juossut. Niiden ei tarvitse olla pitkiä harjoituksia, 20 minuuttia riittää, jotta tuntee eron. Kehossa vapautuu niin paljon endorfiineja, jotka tekevät todella onnelliseksi, ja se on ihana tunne.
Jos voi henkisesti huonosti, kärsii masennuksesta tai psyykkisestä pahoinvoinnista, Josefine suosittelee aloittamaan noin 10–20 minuutin kävelyillä ilman paineita. Tärkeintä on tehdä, mikä tuntuu keholle oikealta, sanoo Josefine.
Vinkki! Lisää inspiraatiota juoksemiseen saat artikkeleista Juoksuaskeleet kuntoon ja Juoksuvinkit aloittelijalle x Susanna Juntunen.
Pitkä lenkki vai intervallit?
Josefinen suosikki on juosta pitkä lenkki, minkä hän tekee yleensä sunnuntaisin. Jos haluaa nopeimman vaikutuksen juoksusta hyvinvoinnin parantamiseksi, hän suosittelee intervalliharjoitusta. Pitkä lenkki kestää noin 2 tuntia, eikä sen vaikutus ole yhtä nopea.
Tehosta juoksuasi
Talvella olonsa voi tuntea väsyneeksi, kun aurinko usein loistaa poissaolollaan. Silloin Josefine tehostaa kehoaan Healthwell D3-Vitamiini 5000 IE -valmisteella.
- Huomaan, että D-vitamiini tekee minut virkeämmäksi ja iloisemmaksi. Suosittelen sitä kaikille, vaikkei olisikaan juoksija.
Jos päivä tuntuu raskaalta, Josefine pyrkii työstämään ajatuksiaan henkisesti. Sen sijaan että hän ajattelisi juoksemisen olevan pakkopullaa, hän ajattelee: "olen nopea, olen vahva, olen kestävä".
- Tämä on mantrani, jota hoen ja toistan mielessäni. Näin tehdessäni kehoni ikään kuin uskoo siihen, vaikka en sillä hetkellä niin tuntisikaan.
Josefine yrittää aina puhella itselleen vahvistaakseen itseään henkisesti, ja hän on huomannut sen toimivan hyvin. Ennen kilpailuja hän myös visualisoi kilpailua, ja sitä, kuinka hän juoksee maaliviivan yli, ja miltä se tuntuu.
- Kerran eräässä juoksukilpailussa loppusuoralle käännyttyäni olin neljäntenä. Ajattelin, etten ikinä pääse kolmantena olevan ohi. Ajattelin negatiivisesti hetken, mutta sitten kuulin perheeni kannustuksen ja samalla huomasin, että kolmantena oleva alkoi näyttää väsyneeltä. Silloin kehossani tapahtui jotain ja aloin ajatella, että pystyn ohittamaan hänet. Lopulta olin maalissa yhden askeleen verran hänen edellään. Tuo tunne eli minussa pitkään, ja yritin visualisoida sen seuraavassa kilpailussa.
Josefinen mukaan positiivinen asenne voi viedä pitkälle. Hän uskoo, että jos hymyilee itselleen ja ajattelee jonkin asian olevan hauskaa, se on helpompaa toteuttaa. Asiat tulisi myös aina tehdä itsensä vuoksi, ei kenenkään muun.
Vinkkejä juoksun aloittamiseen
Josefinen tärkein vinkki juoksemisen aloittamiseen on löytää juoksukaveri. Näin voitte päättää ajankohdan ja päivän juoksutreeneille. Tällä tavoin sinulla on jonkin verran painetta todella lähteä, koska jos perut treenit, perut sekä itsesi että kaverisi treenit. Juoksukaverin avulla sinulla on myös juttuseuraa, mikä tekee siitä helpompaa ja hauskempaa. Voitte myös käydä läpi, mikä oli hauskin, helpoin ja vaikein osa tämän päivän juoksutreenistä?
- Mieti myös treenin jälkeistä tunnetta, mieti, kuinka ihanalta se tuntuu. Joskus kannattaa katsoa asioita laajemmasta perspektiivistä. Jos et jaksa juosta jotakin tiettyä matkaa, maailma ei kaadu siihen. Mutta muista, kuinka hauskaa se voi olla, kuinka hauskaa voit tehdä siitä ja kuinka hyväksi se voi tehdä olosi. Loppujen lopuksi juoksemisen tulisi tuottaa iloa!
Vinkki! Katso myös, millä ravintolisillä parannat suorituskykyäsi juoksutreeneissä.